Hyppää sisältöön

Matkalla Euroopan parhaaksi työpaikaksi

9 tammikuun, 2020

Matkalla Euroopan parhaaksi työpaikaksi

Kekkilä-BVB perustettiin vuonna 2019. Heti ensimmäisenä vuotena osallistuimme Great Place to Work -tutkimukseen (GPTW) . Tavoitteemme on olla työantaja, jonka palveluksessa  ihmiset voivat todella kukoistaa.

Tutkimus suoritettiin kaikissa yksiköissämme Alankomaissa, Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Saksassa, Espanjassa ja Australiassa. Vastausprosentti oli hyvä (74,29%).

Johtoryhmän luottamusindeksi on 65%

GPTW-tutkimus osoitti luottamusindeksin olevan 65%, mikä on jo hyvällä tasolla. Parhaiden yritysten luottamusindeksit ovat kuitenkin 85%. Se on ehdottomasti taso, jonka haluamme saavuttaa tulevina vuosina. Analysoimme huolellisesti myös kaikki avoimet vastaukset, joita saimme eri maista. Tutkimus osoittaa, että henkilöstömme on erittäin ylpeä yrityksestämme ja viestinnän nähdään toimivan hyvin. Johtaminen on myös erittäin hyvällä tasolla, mikä tarkoittaa, että ihmiset kokevat voivansa tehdä päätöksiä sekä tehdä työtään itsenäisesti. Mahdollisuudet oman työn kehittämiseen ovat myös erittäin hyvät.

Ilahduimme kuullessamme, että luottamus johtoryhmään on hyvällä tasolla. Olemme myös iloisia siitä, että myös naiset ovat tyytyväisiä työhönsä Kekkilä-BVB:ssä. Tällaisissa tutkimuksissa tyypillisesti miehet ovat naisia tyytyväisempiä. Luonnollisesti pyrimme lisäämään myös miesten työtyytyväisyyttä samalle tasolle kuin naisten. Tasa-arvo on meille erittäin tärkeä pohjoismaisen ja hollantilaisen yrityskulttuurimme kannalta.

Kukoistavat ihmiset vastuullisuusohjelmassamme

Arvomme – Asiakkaan menestykseen keskittyminen (Focus on customer success), yhdessä saavuttaminen (Achieving together), rohkeus uudistua (Courage to renew) ja luottamus kunnioituksen kautta (Respect through trust) – ohjaavat matkaamme toimialan parhaaksi työpaikaksi. Henkilöstömme hyvinvointi on yksi tavoitteistamme Vastuullisuusohjelmamme Kukoistavat ihmiset -aloitteessa. Kun henkilöstömme on tyytyväinen, myös asiakkaat ovat tyytyväisiä. Voimaantuneet ihmiset saavat aikaan suuria asioita.

Parannusalueet

Sisäisen yhteistyön laatu on yksi kehityskohteitamme. Kannustamme henkilöstöä enemmän päätöksentekoon ja viestintään. Tulosten perusteella kehitämme sekä tiimien sisäistä että tiimien välistä viestintää ja panostamme johtamiskoulutukseen.

Haluatko tietää enemmän Kukoistavat ihmiset -aloitteestamme tai Kekkilä-BVB:stä työpaikkana? Ota yhteyttä, Jari Mörö, HR-päällikkö, Kekkilä-BVB tai ota vapaasti yhteyttä mihin tahansa työntekijämme.

Haluatko lukea lisää? Lisätietoja Great place to work:ista!

Etsi