Hyppää sisältöön

Edistämme älykkäämpää kasvattamista terveellisemmän ruoan ja vihreämpien elinympäristöjen puolesta

Kehitämme tuotteita ja palveluita, jotka tukevat kasvien kasvua kasvihuoneissa, puutarhoissa ja kaupunkien viheralueilla. Lähdemme aina samasta periaatteesta: ratkaisun pitää olla tarkoituksenmukainen. On erittäin tärkeää, että valittu kasvualustaresepti sopii käyttötarkoitukseensa, sillä muuten kaikki materiaalin valmistukseen tarvittavat resurssit, energia ja työvoima menevät hukkaan. Samaan aikaan meitä ohjaavat kestävän kehityksen tiekarttamme, tavoitteemme ja raportointimme. Pyrimme parantamaan valittujen ympäristö- ja sosiaalisen vastuun mittareita koko arvoketjussa yhteistyön ja innovaation avulla. Paras tapa saavuttaa tämä on tarjota turvallisia ja tehokkaita kasvatusratkaisuja, joiden tuotannossa noudatamme tarkkoja ympäristö-, sosiaali- ja laadunhallintakäytäntöjä.

Ammattiviljely

Ammattimaisille kasvihuoneviljelijöille – kuten sienien, vihannesten, salaattien, marjojen, puiden taimien ja koristekasvien kasvattajille – tarjoamme kasvualustoillemme jatkuvaa laadunvalvontaa sekä paikan päällä annettavaa asiantuntijatukea. Tarjoamme työkaluja, jotka auttavat optimoimaan kasvin suorituskykyä ja valittuja ympäristöindikaattoreita kasvualustaresepteissämme. Tarjoamme myös ratkaisuja kasvualustojemme jälkikäyttöön, esimerkiksi kierrätykseen. Tämä on jatkuvaa kehitystyötä, jota teemme yhteistyössä asiakkaidemme, tutkimuslaitosten ja muiden alan organisaatioiden kanssa. ​

Jälleenmyynti

Jälleenmyyjille ja kuluttajille tarjoamme tuotteita ja räätälöityjä ratkaisuja, jotka perustuvat laadukkaisiin raaka-aineisiin ja arvioidaan standardoidun laadunhallintaprosessimme kautta. Pakkauksemme sisältävät kierrätysmateriaaleja ja ovat kierrätettäviä. Autamme kuluttajia saamaan tuotteistamme parhaan mahdollisen hyödyn ja luomaan yhteisöjä, joissa arvostetaan terveellisempää ja vihreämpää elinympäristöä.

Viherrakentaminen

Asiantuntemuksemme viherrakentamisessa auttaa toteuttamaan viherkattoja, -julkisivuja ja toimivia ulkotiloja. Käyttäen paikallista tilannetta lähtökohtana pyrimme hyödyntämään mahdollisimman paljon kohteessa olevia elementtejä ja materiaaleja. Kehitämme paikallisiin olosuhteisiin viherrakentamisen ratkaisuja, jotka tukevat hulevesien hallintaa, lämpötilojen viilentämistä ja luonnon monimuotoisuutta.

Ympäristö- ja sosiaalisen vastuun tavoitteet luovat pohjaa innovaatioille

Innovaatiot ovat Kekkilä-BVB:n toiminnan ytimessä. Tavoitteenamme on kehittää laadukkaita, korkean teknologian kasvualustoja hyödyntämällä paikallisia raaka-aineita yhdessä kasvi- tai käyttötarkoituskohtaisten lisäarvotuotteiden kanssa. Näin keskitymme systeemiseen lähestymistapaan, joka tuo kestävyyshyötyjä.

Prosessia ohjaavat kaksi omaa laboratoriotamme Alankomaissa, toinen De Lierissä ja toinen Venlossa. Ne mahdollistavat sekä laboratoriomittaukset että kasvatuskokeet kokeellisilla kasvualustoilla.

Lue lisää tutkimus- ja innovaatiotyöstämme

Yhteystiedot

Susanna Inkinen

Chief Communications & Sustainability Officer

Person image

Folkert Moll

Director Sustainability

Etsi