Hyppää sisältöön

Kekkilä-BVB etsii kumppaneita uuden vastuullisen kasvualustamateriaalin viljelyyn

1 marraskuun, 2022

Euroopan suurin kasvualustatoimittaja Kekkilä-BVB hakee runsaasti uutta viljelyalaa ruokohelvelle. Ruokohelpi on monivuotinen ja helppohoitoinen ja se sitoo hiiltä erittäin tehokkaasti. Ruokohelven kasvualustakäyttö mahdollistaa parhaimmillaan tuhansien hehtaarien viljelyalan lähivuosien aikana.

”Haluamme kehittää turpeen rinnalle turvallisia raaka-aineita koti- ja kasvihuoneviljelyyn. Uskomme että suomalainen ruokohelpi tulee olemaan tärkeä osa tulevaisuuden vastuullisia kasvualustoja sekä Suomessa että vientimarkkinoilla. Ruokohelven viljely mahdollistaa myös peltojen hyödyntämisen hiilinieluina, ja tukee näin sekä kansallisia että EU:n kokonaistavoitteita päästöjen vähentämiseksi”, toteaa Kekkilä-BVB:n toimitusjohtaja Vesa Tempakka.

Ruokohelpi tuottaa satoa 10-12 vuotta – ensimmäinen sato saadaan kahden vuoden kuluttua kylvöstä. Satotaso on n. 5000 kiloa hehtaarilta.

Ruokaa tullaan kasvattamaan yhä enemmän suljetuissa tiloissa muuttuvien sääolosuhteiden, resurssitehokkuuden ja vastuullisuusajattelun kehittymisen vuoksi. Samalla kotipuutarha-harrastus on kasvanut ja kiinnostus oman ruuan kasvattamiseen mahdollisimman vastuullisesti lisääntynyt. Tulevaisuudessa niin kotona kuin kasvihuoneissa käytettävien kasvualustojen tulee olla mahdollisimman turvallisia, kiertotalousraaka-aineita hyödyntäviä ja satoisuuden mahdollistavia.

Haku sopimusviljelijöistä, viljelyaloista ja urakoitsijoista on käynnissä

Kekkilä-BVB etsii yhdessä kumppaninsa Wood Forest Finland Oy:n kanssa ruokohelvelle sopimusviljelijöitä, vuokrattavaa viljelyalaa sekä viljelyn eri vaiheisiin tarvittavia urakoitsijoita. Erityisesti kiinnostavat yli 5 hehtaarin viljelyalat alle 150 km etäisyydellä länsirannikosta. Hakuaika päättyy 25.11.2022. Hakemuslomake löytyy täältä: www.kekkila-bvb.com/ruokohelpi

 Lue lisää ruokohelvestä täältä.

 

Lisätiedot:

 

pasi.rantonen@neova-group.com, Johtaja, Turvetuotanto, Neova Oy , p. 040 544 8328

 

paivi.martikainen@kekkila-bvb.com, Ohjelmajohtaja, Kekkilä-BVB , p. 040 518 1587

 

nina.kinnunen@kekkila-bvb.com, Johtaja; brändi, viestintä ja vastuullisuus, Kekkilä-BVB, p. 040 777 5 333

 

Etsi