Hyppää sisältöön

Kekkilä on uudistanut suomalaista puutarhakulttuuria jo 100 vuotta

22 marraskuun, 2023

Kuluneen sadan vuoden aikana Kekkilä on kasvanut karjalaisesta omenatarhasta kansainvälisesti merkittäväksi puutarha-alan toimijaksi. Vuosikymmenten varrella Kekkilän asiakaskunta on laajentunut kattaen tänään niin kotipuutarhurit, ammattiviljelijät kuin viherrakentajatkin. Puutarhaharrastus on syvällä suomalaisten sydämessä. Tänä päivänä noin 75 % suomalaisista aikuisista harrastaa kasvien kasvattamista tai viljelyä ja 82 % on kiinnostunut siitä tulevaisuuden harrastuksena.  Omalla pihalla kasvattaminen lisääntyy tasaisesti. (Kantar Agrin Kotipuutarhatutkimus 2023). 

 

”Vastuullisuus on Kekkilän ja sen emoyhtiön Kekkilä-BVB:n strategian ydin. Kekkilässä vastuullisuus määritellään kokonaisvaltaisesti; haluamme edistää ihmisten hyvinvointia siten, että ympäristö ja luonto kuormittuvat mahdollisimman vähän. Käynnissä oleva uusien raaka-aineiden kehitystyö vastaa maapallon väestönkasvun mukanaan tuoman kasvavan ruuantuotannon haasteisiin.  Puukuitu, ruokohelpi, elefanttiheinä, paju ja sammal ovat uudistuvia raaka-aineita tulevaisuuden kasvihuoneviljelyyn.” sanoo Kekkilä-BVB:n toimitusjohtaja Vesa Tempakka 

 

Kekkilä on paljon muutakin kuin multaa ja lannoitteita. Valikoimaan kuuluu koristekiviä, -katteita, turvatuotteitta, kuivakäymälöitä sekä kompostoreita, joiden markkina on kasvanut merkittävästi viime vuoden aikana uuden jätelakimuutoksen ansiosta.  Pakattu multa, kesäkukat ja lannoitteet ovat kuitenkin edelleen ostetuimmat tuoteryhmät puutarhatuotekategoriassa.  (Kantar Agrin Kotipuutarhatutkimus 2023). 

Kuvia median käyttöön löydät täältä.

Etsi